NHL:n legendaarisia pelaajia

Kuten kaikissa urheilulajeissa, myös jääkiekossa on pelaajia, jotka erottuvat muista pelaajista joko taitojensa tai muiden ominaisuuksiensa puolesta. NHL on yleisesti tunnustettu jääkiekon kovimmaksi sarjaksi ja tässä sarjassa pinnalle nousseet huippupelaajat ovat olleet kautta lajin historian erittäin arvostettuja.

Wayne Gretzky

Legendaarisin kaikista lienee Wayne Gretzky, jota kutsutaan myös lempinimellä The Great One. Kun Gretzky jäi eläkkeelle vuonna 1999, hänellä oli silloin 61 NHL:n ennätystä hallussaan ja tällä hetkellä miehellä on vielä näistä 60. Gretzky on ainoa pelaaja, joka on onnistunut ylittämään 200 tehopisteen rajan kauden aikana ja Gretzky onnistui tässä tempussa peräti neljä kertaa. Yli 100 pisteen kausia hän onnistui pelaamaan ammattilaistasolla 16, joista 14 perättäistä kautta. Hänen piste-ennätyksensä on niin suuri, että jos NHL:ään ei tule suuria sääntömuutoksia, on hyvin epätodennäköistä, että kukaan pystyy rikkomaan sitä.

Hän aloitti kuitenkin ammattilaisuransa NHL:n ulkopuolella, ensimmäisen ammattilaiskautensa Gretzky aloitti WHA-liigan Indianapolis Racersissa pelaten siellä kahdeksan peliä, sitten hän siirtyi samassa WHA-liigassa pelaavaan Edmonton Oilersiin pelaten siellä loppukauden. NHL ja WHA yhdistyivät vuonna 1979 ja seuraavana kautena Gretzkystä tuli NHL-pelaaja, Edmonton Oilersin siirtyessä NHL:ään. Hän takoi ensimmäisenä NHL-kautenaan kunnioitettavat 137 pistettä (edellisenä vuonna tulokaskautenaan WHA:ssa, hän oli tehnyt yhteensä 110 pistetä, joka on myös huomattavan hieno suoritus). Vain kaksi vuotta myöhemmin hän pelasi ensimmäisen 200 pisteen kautensa, tehden tällä kaudella myös 92 maalia, ainoastaan Brett Hull on päässyt edes lähelle tätä maalimäärää kautena 1990-1991, jolloin Hull teki 86 maalia.

Bobby Hull

Bobby Hullia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana jääkiekon pelaajana, Hull pelasi “Original Six” aikana, kuin myös laajenemisen jälkeen. Hänen ammattilaisuransa alkoi vuonna 1957 ja loppui 1980. Vaikka Hull oli nykystandardeilla pienikokoinen, hänen räjähtävä nopeutensa ja kykynsä laukoa erittäin lujaa tekivät hänestä omana aikanaan lähes pysäyttämättömän. Hänen nopeutensa takia hänelle annettiin lempinimi “The Golden Jet” (kultainen suihkukone). Tästä syystä monissa vastustajan joukkueissa hänen varjostamiseensa oli varattu yksi tai kaksi pelaaja. Hull voitti NHL:n maalipörssin seitsemän kertaa, mikä on eniten koko liigan historiassa.

Hull oli ensimmäinen NHL-pelaaja joka teki yhden kauden aikana yli 50 maalia, aikaisemmin kaksi pelaajaa olivat saavuttaneet 50 maalia, mutta Hull oli ensimmäinen joka teki yli 50 maalia. Kaudella 1965-1966 hän teki 54 maalia, joka oli myös Original Six ajan suurin maalimäärä yhden kauden aikana. Uransa aikana hän teki viitenä kautena 50 tai enemmän maalia.

Mario Lemieux

Super Mario ja The Magnificent One. Mario Lemieuxia on kiistatta yksi koko jääkiekon historian parhaista pelaajista. Hän pelasi monta kertaa vajaan kauden loukkaantumisien takia ja monet spekuloivatkin millaisiin saavutuksiin hän olisi yltänyt jos olisi pysynyt terveenä koko uransa ajan. 1984-2006 kestäneen uransa aikana Lemieux pelasi vain 915 NHL-ottelua (1428 mahdollisesta), mutta niissä otteluissa hän onnistui tekemään huikeat 1723 pistettä, hänen pistekeskiarvonsa on melkein 2 pistettä per pelattu ottelu. Lemieuxin maalikeskiarvo 0,754 per ottelu on NHL:n historian toisiksi korkein. Hänellä on 12 NHL:n ennätystä, mm. hän on ainoa pelaaja joka on pelannut 3 kertaa 8 pisteen illan.

Brett Hull

Bobby Hullin poika Brett Hull ei jäänyt yhtään kuuluisan isänsä varjoon vaan nousi täysin omilla ansioillaan NHL:n legendaaristen supertähtien joukkoon. Kuten isänsä hän ylitti myös 50 maalin rajapyykin viitenä kautena ammattilaisurallaan. Hän on ainoa, joka on päässyt edes lähelle Wayne Gretzkyn 92 maalin ennätystä, sillä kautena 1990-1991 Hull teki 86 maalia 78:ssa pelissä. Hull teki uransa aikana yhteensä 741 maalia, tämä on neljänneksi suurin maalimäärä NHL:n historiassa.